Lukupiiri

Tyttö pelikasinolla

• ---

  nimimerkki

  Shuh

  29.4.2024 klo 09:04
  Maurin käännöstyö vuodelta 1962. Tosin vaimonsa Anjan nimiin laitettu, muistaakseni verotussyistä, mutta varmasti kirjailijan itsensä aikaansaannos. Alun perin englanninkielinen, kalifornialaisen asianajakirjailija Erle Stanley Gardnerin tunnettua Perry Mason -romaanien sarjaa. Teoksen alaotsikoksi joko kääntäjä, kustantaja tai kirjailija itse on määritellyt 'salapoliisiromaani', vaikka tosiasiassa pääosaa tarinassa esittää lakimies. Vilahteleehan siinä useampiakin Maurin halveksimia yksityisetsiviä ja tietysti myös pari poliisin rikostutkijaa, mutta keskeisin hahmo on juristi. Huomattava osa romaanista kuluu oikeussalitapahtumien kuvaukseen, tältä osin tarina vertautuu moniin kirjailijamme omiin teoksiin. En tiedä, onko muistikuvani väärä, mutta mainion Matti Viima -hahmon esikuvaksi on jossain yhteydessä nostettu nimenomaan tämä Perry Mason - Mauri tosin lisäsi lakimieheensä humoristisia piirteitä amerikkalaiseen esikuvaan verrattuna.
  
  Juoni ja kerronta ovat monipolvisia, jatkuvaa keskittymistä vaativia, välillä jopa hienoista sekavuutta hipovia. Lukeminen ei suju puolihuolimattomasti, kärryiltä putoaminen on varmaa ellei välillä pysähdy oikein miettimään, missä mennään. Tarinaa voi pitää kekseliäänä ja jännittävänä lukukokemuksena, vaikka lievä epäuskottavuus sitä vaivaakin. Ei tästä tämän enempää, kertomushan on Gardnerin eikä Maurin.
  
  En ole mikään käännöstyön asiantuntija. Lähdin lukemaan romaania tarkoituksena löytää siitä selviä "maurismeja". Kovin laihaksi tulos kumminkin jäi. Selvästi "maurimaista" sanankäyttöä tai ilmaisuja ei silmiin osunut. Sivulla 55 on Maurin suosima harvinainen 'ynnä' -sana merkityksessä 'lisäksi', 'myös'. Kirjailijamme yleisesti käyttämää 'poliisiupseeri' -sanaa kirjassa esiintyy monessa kohdin, mm. ss. 168, 187. Alkuperäisen 'officer' -sanan käyttö etenkin amerikanenglannissa on melko väljää, sillä voidaan poliisipäällystöön kuuluvan henkilön lisäksi ainakin puhekielessä tarkoittaa myös aivan konstaapelitason virkamiestä. Liekö Mauri 'poliisiupseeri' -sanan omaksunutkin tuotantoonsa juuri tuolta amerikanenglannista, kotimaisista kirjailijoista en muista juuri kenenkään muun sitä käyttäneen. Tarinassa vilahtaa useampaan otteeseen autoa tarkoittaen 'vaunu' (esim. sivulla 24), ja tuota ainakin jo nykyisin tässä yhteydessä hyvin vanhanaikaiselta kuulostavaa sanaa muistan Maurin toisinaan käyttäneen omissakin romaaneissaan, ainakin vanhimmissa.
  
  Suoranaisia asiavirheitä (tai ainakin sellaisina pitämiäni) osui silmiin vain pari. Sivulla 80 'korkeakoulu' on epäilemättä käännetty alkuperäistekstin 'high schoolista', mutta rapakon takana kyse on lähinnä lukiotasoa vastaavasta opinahjosta, meillä taas huomattavasti ylemmästä oppilaitoksesta. Puheena ollut kaksikymmenvuotias nuori nainen ei olisi millään mitään yliopistotutkintoa ehtinyt suorittaa, ei ainakaan kirjassa kuvatuilla elämäntavoilla. Sivulla 116 Mason ja sihteerinsä nauttivat coctailien kanssa perunahiutaleita - ilmeisesti kyse on kuitenkin perunalastuista; en tosin tiedä, oliko moinen naposteltava vielä 60-luvun alussa meillä tuttua tai oliko sille vielä vakiintunut suomenkielistä sanaakaan. Sivulla 253 Nancy Gilman vasta valheenpaljastuskokeessa esitettyyn kaksoiskysymykseen 'kyllä' ilman, että lukijalle selviää kumpaan vaihtoehtoon hän tämän kannan ottaa.
  
  Tarina rakentuu huomattavan paljon - käytännössä lähes täysin - vuoropuhelujen varaan. Nämä puheenvuorot ovat monesti merkillisen pitkiä ja monisanaisia, kaunopuheisia, kiemuraisia ja sellaisina välillä jopa vaikeaselkoisia. Niistä puuttuu yleisesti tietynlainen iskevyys, vaikka tarina sinänsä onkin tiivis, ilman kerronnallisia "syrjähyppyjä". Tuntuu, että käännöstyötä on tehty aika orjallisesti amerikanenglantia suomeksi kääntämällä, ei niinkään muokkaamalla lauserakenteita ja -sisältöjä suomalaiseen kielikorvaan ja ja sanakäyttöön paremmin sopiviksi. Varmaa on, että moniakaan asioita ei suomalainen puheessaan sillä tavoin esittäisi, kuin millaisina ne tässä romaanissa esiintyvät. Toisaalta, kalifornialaista miljöötä ja ihmisiä tässä kuvataankin...
  
  Ihan kelvollinen ja jopa jännittäväkin romaani, mutta Sariola -harrastajalle sillä ei ehkä ole kovinkaan paljon annettavaa.

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »